Raskaita, vaikeita ja hankalia asioita tapahtuu jokaisen elämässä. Ikävät asiat varisevat luokse röykkiöinä, kun niitä vähiten kaipaisi. Osa näistä on oman toiminnan seurausta, loput aavistamattomia. Riippumatta tapahtuneen syy-seuraussuhteesta jo valmiiksi herkkä mieli musertuu entisestään. Tässä merkinnässä kerron rehellisesti syitä siihen, miksi heinäkuu on ollut aavemaisen hiljainen blogin puolella.
Vanhempien
ulkomaanmatka.
Vanhempani lähtivät
Romaniaan kesälomamatkalle 1.7 ja he palaavat 24.7. Suomeen. On omituista olla
kotona kahdestaan kaksoisveljeni kanssa. Kotona tuntuu hiukan tyhjältä, sillä
kaksi henkilöä puuttuu. Ja nämä tyypit eivät ole enempää eikä vähempää kuin
äiti ja isä. Kaipaan äidin ruokaa, kannustuksia, yhteistä tekemistä ja kehotuksia
hoitaa kotitöitä. Kaipaan myös isän turhanpäiväisiä ruokapöytä-keskusteluja ja
työpäivän jälkeisiä kuulumisia.
Ennen vanhempien lomamatkaa pohdin ikävöiväni heitä vain
hiukan. Myös äitimme sanoi, että emme edes tule huomaamaan heidän poissaoloaan.
Pyh… Kaikkien viime viikkoisten tapahtumien jälkeen olisin enemmän kuin
iloinen, jos vanhempani olisivat kotona. Heidän lähtöaamuna heräsin hieman
ennen kuutta, jotta voisin toivottaa heipat heille. Lähdettyään itkin itkemistä
useita tunteja.
Kotiin voi nyt tulla milloin tykkää ja se on vapauttavaa! Äiti
ei myöskään ole valittamassa tekemättä jäänneistä askareista, mutta tämä pieni
tyttö kaipaa äidin lämpöä ja läsnäoloa. Kesä on kuitenkin opettanut ja
kasvattanut monella tapaa. Aina äiti tai isä ei ole lähellä, mutta silti on
olemassa muitakin ihmisiä, jotka välittävät. Se on ollut hienoa huomata.
Alkoholilla
läträäminen.
Viikonloppuni ovat kuluneet kosteissa
merkeissä. Pankkitili on tyhjentynyt, sillä alkoholijuomat eivät ole ilmaisia. Lähestulkoon
aina juomaseurana on poikaystävä, joka ikänsä puolesta voi hankkia juomia. Olen
huomannut, että me molemmat tartumme vaikeiden aikojen kohdatessa herkemmin
pulloon. Tapa on huono, sillä suru ei katoa, vaikka alkoholia kurkusta alas
kaataisikin. Näin ongelmat vain kasaantuvat ja aiheuttavat enemmän harmia.
Alkoholi. Ei ratkaise! Ongelmia...
Samana viikonloppuna, kun vanhempani lähtivät lomalle, menin
tapaamaan poikaystävääni. Lähdin Vantaalle lauantaina ja tarkoituksena oli
palata kotiin vielä samana iltana. Sattuneista syistä palasin kotiin vasta
maanantai iltana. Luojan kiitos, että äiti ei ollut kotona!
Kännisekoilujen seurauksena on ärsytetty ihmisiä, valvotettu
viattomia ihmispoloja, laitettu spaddu huuleen useamman kerran ja kärsitty
äärettömän kamalasta krapulasta. Yön kulusta ei ole mitään muistikuvia ja
aamulla on herätty sohvalta ihmetellen, miksi mä tässä olen. Ikäviä
välikohtauksiakin on sattunut. Viimeisin
viime viikonloppuna viinan siivittämänä. Tuolloin chillailu päättyi tietyistä
julkaisukelvottomista syistä. Kaikki paikalla olleet henkilöt kokivat
dramaattisia käänteitä, mutta aamun valjetessa erinäisten osapuolten välille
oli syntynyt sopu. Esim. muistona minulle jäi monta kivuliasta ruumiin osaa,
mustelmia sekä tapahtumakuvat, jotka eivät heti unohdu.
Ajattelin, että hetkeen ei välttämättä tarvitsisi nauttia
alkoholia. Monesti kohtuukäyttö unohtuu ja tulee lipitettyä turhan paljon.
Muutama lonkero ja kalja jäi viimeksi juomatta, mutta kyllähän ne säilyvät. Ei
se alkoholi kuitenkaan niin ihmeellinen asia ole, että siihen joka viikko olisi
tutustuttava. Huolestuttavaa onkin, että muuan Sorsa sanoi, ettei ihmettele,
mikäli jonain päivänä meistä tulisi alkoholisteja. Toivottavasti tuota ei
tapahdu...
Jälkiehkäisyyn
turvautuminen.
Tuskin on kovin hämmästyttävää, että nuorella pariskunnalla
on seksielämää. Eräänä sunnuntaina halut veivät mennessään eikä kumpikaan tullut
miettineeksi ehkäisyä. Niinpä kävi hieman hassusti; tavaraa tuli mieheltä ulos
ja se päätyi sisääni. Muutaman tunnin kuluttua tsekkasin kalenterin ja
kauhistuin, ovulaation ajankohta olisi näillä näppäimillä!
Molemmat tiedämme toimineemme holtittomasti. Ehkäisyn
käyttämättä jättäminen ei ole viisasta: vauvan hankinta ei ole ajankohtaista
eikä itselläkään erityistä hinkua ole tulla äidiksi näin nuorena. Molempien
elämä on sekavaa eikä rahatilannekaan ole paras mahdollinen lapsen saantia
ajatellen. Harkinnan jälkeen päädyimme apteekkiin hankkimaan NorLevo
jälkiehkäisytabletin.
Lääke täytyi pyytää apteekin henkilökunnalta. Henkilökunta
suhtautui tilanteeseen hyvin ja he ohjeistivat lääkkeen käytössä. Samalla
meille sanottiin, että kannattaa miettiä jotakin pysyvämpää ehkäisymenetelmää.
En halua sotkea luonnollista hormonitoimintaani, joten käytämme hormonitonta ehkäisyä.
Käyttämämme kortsun huono puoli on että se voi ”unohtua” kiihkeämmässä
tilanteessa niin kuin meillekin kävi.
Kuumotin lääkkeen ottamista miltei
kaksi päivää! Minua pelotti odotettavissa olevat oireet ja ajatus mahdollisesta
lapsesta kummitteli mieleni sopukoissa. Oloni oli oksettava, mutta
tahdonvoimalla sain pidettyä tabletin sisuksissani vaadittavat kolme tuntia. Seuraavat
kolme päivää olin lähinnä vuodepotilaan asemassa. Niin fyysinen kuin psyykkinen
vointi oli huono. En toivo kellekään yhtä ”lieviä” oireita tuosta tabletista
kuin mitä minä sain. Pikkuhiljaa kunto kuitenkin koheni entiselleen!
Papan kuolema.
Suru-uutinen kantautui korviini sunnuntaina. Pappa nukkui
pois sydäninfarktin jälkeisen aivoinfarktin seurauksena. Tapahtunutta on vaikea
käsittää, enkä ole sitä vieläkään oikein ymmärtänyt. Pappa on poissa, enkä
tapaa häntä enää koskaan(!). Isällä ei ole enää isää eikä mummilla enää aviomiestä,
jonka rinnalla hän kulki kunnioitettavat 54 vuotta. Sitten matka päättyi,
yllättäen…
Pappani ei ollut aiemmin mitenkään sairastellut, joten
kukaan ei osannut aavistaa, että tämä kesä tulisi olemaan hänen viimeisensä.
Menetyksestä vielä vaikeamman tekee se, että pappa oli hyvin läheinen. Mummon
kanssa he asuivat vain reilun kuuden kilometrin päässä kodistamme ja pienenäkin
olimme usein heidän hoidossaan.
Suru pusertaa ruumista kasaan. On vaikeaa taistella sitä
vastaan, mutta elämää on tästä huolimatta jatkettava. Mummosta on pidettävä
huolta ja oltava tukena. Suru on läsnä kaiken aikaa, mutta puuhastelu vie usein
ajatukset muualle ja näin on helpompi olla. Suru on kuitenkin jossain vaiheessa
surettava, jotta ajatukset edes jollain tasoa muuttuisivat paremmaksi.
Olo on rikkinäinen. Päivät kuluvat mutkikkaita asioita
pohdiskellessa eikä voimat oikein riitä muuhun. Fiilis on jotenkin turvaton ja
huolimatta ympärillä olevista ihmisitä olen yksinäinen. Raskaan olon seurauksena
pyörittelen päässäni itsetuhoisia ajatuksia. Masennus ja ahdistus ovat tuttuja
vieraita. Väsymys painaa silmäluomia. Kaiken lisäksi poikaystäväni sanoi, että
kohta mun oikeasti pitäisi mennä takaisin osastolle, sillä olen vaaraksi
itselleni…
Kesän piti olla paras koskaan. Miten kävi? Päinvastoin.
Unelmieni kesä on muuttunut pahimmaksi painajaisekseni ja elämän ilo vähenee vähitellen
entisestään. Toivottavasti vastoinkäymiset olivat tässä – en jaksa yhtäkään
enempää.
Millaisia vastoinkäymisiä olet kesän aikana kohdannut? Millä
tavoin selvisit niistä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti