Hautajaiset

"Maasta sinä olet tullut, maaksi pitää sinun jälleen tuleman. Jeesus Kristus, Vapahtajamme herättää sinut viimeisenä päivänä."

 

Eilen lauantaina, 30.7.2016, vietettiin pappani muistotilaisuutta. Haudan lepoon hänet siunattiin paikallisella hautausmaalla ja sen ohessa olevassa kappelissa. Tilaisuus oli hyvin intiimi, kaikkiaan osallistujia oli yksitoista. Perheeni, vanhempien sisarusten elämänkumppanit sekä kaksi läheistä ystävää olivat mummin ohella todistamassa jäähyväisiä.

 

 

 

Kyyneleet virtasivat, mutta pappaa muistellessa myös naurulta oli mahdotonta välttyä. Kun ihminen kuolee hänen jää elämään sydämiimme eikä hänen muistonsa koskaan katoa. En ole vielä käsittänyt tämän menetyksen lopullisuutta, mutta nyt voi levollisin mielin jatkaa surun käsittelyä näin hautajaisten jälkeen.

 

 

Jokainen päivä voi olla viimeisemme. Kaikkein terveimmältä vaikuttavan ihmisen terveydentilassa voi tapahtua dramaattisia muutoksia ja yht'äkkiä kaikki vain päättyy. Kuolema korjaa ja vetää maton jalkojemme alta. Elämää on tästä huolimatta jatkettava.

Mitä ajatuksia kuolema ja hautajaiset herättävät?

#Listahaaste / heinäkuu

Kivemman blogin heinäkuun #Listahaasteena on 5 asiaa jotka haluan kokea heinäkuussa. Heinäkuu on jo loppusuoralla, joten päätin tällä kertaa hieman soveltaa haastetta ;).  Niinpä "muutin" hieman haasteen aihetta - 5 heinäkuussa tapahtunutta asiaa, jotka voisin kokea uudelleen. Toivottavasti en muunnellut aihetta liikaa, mutta on vaikea miettiä asioita, joita haluaisin vielä tässä puolen viikon aikana kokea.  Tästä voit lukea kesäkuun haasteen, jossa kerron 5 ihaninta kesäpuuhaa.

Heinäkuuhun mahtuu monia tunteita - surun kyyneleitä mutta myös paljon rakkautta. Vaikeiden asioiden lisäksi on ollut niitä onnellisia hetkiä, vaikka ne ovatkin jääneet vähemmälle. Aina ei kuitenkaan kannata ajatella vain niitä ikäviä asioita, sillä positiiviset asiat ruokkivat henkistä hyvinvointia. Mietittyäni hetken löysin mieleni sopukoista noita mukaviakin juttuja ja ne saivat hymyn huulilleni. Pienet asiat arjen keskellä on monesti niitä tärkeimpiä onnellisuuden rakentajia. Miksi se tulee niin usein unohdettua?

Nuotio
Pari viikkoa takaperin olin näkemässä rakastani jälleen kerran Vantaalla. Matkasimme junalla Tikkurilaan, josta suuntasimme kulkumme Ala-Tikkurilan Lidliin. Kävimme hakemassa lisää juotavaa sekä nakkeja että makkaraa. Bussilla matkasimme Helsingin puolelle Jakomäen hiekkakuopille, jossa kasasimme nuotion lammen rantaan.

Nuotion teko oli ihan kivaa, mutta puutarpeita oli vain rajoitetusti käytössä, joten jouduttiin vuoronperään rämpiä hakemaan niitä. Lopulta pääsimme lämmittämään eväitämme ja nauttimaan auringonlaskusta. Kuuntelimme suosikkibändejämme ja tyhjensimme samalla tölkkejä. Muistosta mukavan tekee se, että seura oli ihan parasta.

Kotityöt
Heinäkuu on ollut myös erittäin haasteellinen. Asiat jumittavat paikoillaan eikä motivaatiota niiden hoitamiseen ole ollut. Jaksaminen on ollut koetuksella, mutta tästä huolimatta, jotkin asiat on vain tehtävä.  Fiilis on kuitenkin mahtava, kun saat siivottua, pestyä pyykit, leikattua nurmikon jne. Aloittaminen on vain niin hankalaa, mutta homman hoitaminen loppuun saakka on palkitsevaa!

Maisemat
Ulkona ollessa olen nähnyt upeita maisemia. Ja jos maisema ei oo ollut niin kummoinen, niin taivas on ollut mielettömän komea. Sellaisia maisemia voisi vaan tuijotella, mutta sen verran kiireinen mäki oon yleensä (haha), etten niitä sen pahemmin jää ihmettelemään. Harmittaa hiukan, että en ole tuollaisia hetkiä tallentanut kameralleni ja puhelimessakin on vain muutama räpsy.

Ihmiset
Heinäkuussa olen törmännyt kivoihin ihmisiin. Monet heistä on olleet mulle ennestään tuttuja, mutta eivät kaikki (esim. raksun paras kaveri). Myös sellaiset pienet kontaktit vieraitten ihmisten kanssa jää välillä mieleen, jos tilanteesta on seurannut hyvä mieli toiselle tai jopa molemmille. Ei turhaan sanota, että ihmiset on elämän suola. Pahimmassa mahdollisessa kauhukuvassa asia on varmasti toisin, mutta onneksi elämä ei ole elokuvaa. Kaverin piiskaaminen tuulisina aikoina eteenpäin tai läheisyyden jakaminen on niitä tärkeitä juttuja, joiden ansiosta jaksaa eteenpäin. Näistä kannattaan pitää tiukasti kiinni - läheisyydestä sekä rakkaista ihmisistä.

Vapaus
Ensimmäinen koko kesäni Suomessa! Vanhemmat olivat ulkomaanmatkalla hieman yli kolme viikkoa ja he tulivat takaisin sunnuntai-iltana. Vanhempien ollessa ulkomailla asuin kaksoisveljeni kanssa kahdestaan omakotitalossamme, mutta aikaa tuli vietettyä melko paljon tuolla Vantaan rajojen sisäpuolella.

Meidän äiti on tosi tiukkapipoindn ja hän tiuskii usein. Eipä ole ihme, että viihdyin kotona rennon ilmapiirin vallitessa ja vanhempien riitelyn puuttuessa. Menemisistä tarvitsi ilmoitella veljelle harvakseltaan ja ei tarvinnut niin tarkasti miettiä, milloin palaa takaisin kotiin. Kolmen viikon aikana kotonakin oli ikäviä hetkiä, mutta toisaalta vanhempien ollessa kotosalla niitä on oikestaan joka päivä. Heinäkuu oli asumisen suhteen luksusta!

Mitkä asiat on tehnyt sun heinäkuusta paremman? Mitkä tapahtumat haluaisit kokea uudelleen?

Viiltely

Sana viiltely herättää kuulijoissa erilaisia reaktioita – häpeää, kunnioitusta, inhoa, ihmetystä, epätoivoa sekä lukemattomia muita tunnetiloja. Itse voisin samaistua häpeän tunteeseen. Mulle viiltely ei ole kehuskelemisen aihe, siitä tietää vain kaksi henkilöä itseni lisäksi. Kirjoituksella en kannustakaan ihmisiä kokeilemaan viiltelyä vaan ymmärtämään viiltelyn motiiveja sekä viiltelijöitä.

Viiltelin viimeksi juhannusaattona, 24.6.2016. Nyt taukoa viiltelystä on ollut siis kuukausi. Tavoitteena olisi tietenkin olla koko loppuelämä viiltelemättä, mutta sitä en voi luvata itselleni saatikka muille. Välillä viiltely on ollut tosi lähellä rankkojen tapahtumien seurauksena. Tälläkin hetkellä tekisi mieli rikkoa ihoa ja saada aikaan raastavaa kipua ja valuvia verivanoja. En kuitenkaan ole tehnyt arven arpea kokonaiseen kuukauteen ja siitä saan olla ylpeä!

Kokeilin viiltämistä ensimmäisen kerran yläasteella ja se jäi siihen yhteen ja ainoaan arpeen. Palasin asian äärelle juuri ennen vappua, jolloin tein yhden ison jäljen käteeni. Ajatus tuosta viiltelemisestä lähti liikkeelle, kun sain poikaystäväni todella onnettomaksi ja hän alkoi itkeä. Halusin rankaista itseäni ja turvauduin keinoon jatkossakin. Viiltelyn aloittaminen oli vaikeaa, sillä mua pelotti tehdä ne ensimmäiset arvet käteeni, sillä tiesin, että ne voi olla ikuisia. Myöhemmin en enää välittänyt vaan annoin asian olla ja sen seurauksena oikea käsivarteni on sellainen kuin se on…

Monesti korviin kantautuu kommentteja, kuinka viiltelijät ovat huomionhakuisia teinejä. Henkilökohtaisesti en pidä tuollaisesta yleistämisestä. Pitää paikkansa, että jotkut viiltelevät saadakseen huomiota, mutta uskon tuon osuuden olevan prosentuaalisesti aika pieni. Viiltelijät eivät muutenkaan ole pelkästään teinejä vaan on paljon aikuisiakin ihmisiä, jotka vahingoittavat itseään tahallisesti. Tiedän käytännössä vain yhden henkilön, joka haluaa huomiota viiltelyillään. Kyseisen nuoren naisen keho on kuin tiikerinraitaa ja hän mielellään tuntuu esittelevän arpiansa. Mutta asioissa on aina useampi kääntöpuoli, joten mistä minä loppujen lopuksi tiedän hänen motiivejaan.

Näin viiltelijän silmillä katsottuna näen viiltelyssä ne molemmat puolet – hyvät ja huonot. Viiltelemisen etuina olen kokenut, että henkinen paha olo konkretisoituu todelliseksi kivuksi. Kipu auttaa kuitenkin vain hetken, mutta arvet jäävät tästä huolimatta pitkiksi ajoiksi ihoon ellei jopa ikuisesti. Viiltelyn avulla voi rangaista itseä omasta huonommuudesta ja mitättömyydestä. Viha itseä kohtaan heikkenee hetkeksi, mutta se palaa takaisin, kun miettii selvinneensä turhan helpolla.

Ainoa kuva viiltelyarvistani. Tuolloin olin vasta aloittanut viiltelyn. Nykyään käsi onkin "hieman" enemmän arpinen. Tällä kuvalla en kuitenkaan halua hehkuttaa, että viiltelyarvet on kaunista katseltavaa. Päinvastoin haluan kertoa, että tuollaista kättä salailee viimeiseen asti rumuutensa takia.

Häpeän viiltelyä huolimatta siitä, että nautin sen aiheuttamasta kivusta. Piilottelen kättäni pitkien hihojen alle ja keksin tekosyitä, minkä vuoksi en helteisillä ilmoilla pukeudu neuleiden sijasta kesäisempiin vaatteisiin. En halua, että ihmiset näkevät mun pilanneen käteni, mutta pelkään vahingossa vilauttavani sitä väärässä paikassa väärään aikaan. Useammat paitani on tahriutuneet verestä enkä viitsi niitä oikein käyttää. Kaiken lisäksi stressaavaa on juurikin tämän asian salailu. 

Viiltämistä tapahtui lähes päivittäin. Alku - sekä loppuaikoina kuitenkin harvemmin. Toimenpide paikaksi sopi mm. kodin kylpyhuone, koulun vessa, poikaystävän koti, Helsingin keskusta, parhaan kaverin kesämökin aitta (jossa hän nukkui saman aikaisesti, kun viiltelin). Muistan erittäin hyvin myös vuorokauden, jonka aikana kävin viiltelemässä kymmenen kertaa. Tuolloin olin erittäin masentunut... Jossain vaiheessa viiltely muuttui mulla jopa rutiininomaiseksi ja tajusin itsekin olevani siitä riippuvainen. Saatoin viillellä huolimatta hyvästä fiiliksestä, sillä se tuntui tutulta ja turvalliselta keinolta. 

Jokainen on oma persoonansa, joten myös viiltely on jokaisella hyvin yksilöllinen kokemus. Kerronkin siis asioita aivan omasta näkökulmastani enkä tahdo luoda kuvaa, että kaikki viiltelijät olisivat samanlaisia. Mä olen varmasti selvinnyt helpolla, sillä mulla toi viiltely ei kovin kauaa kestänyt sellaisena aktiivisena toimintana. On monia ihmisiä, joilta löytyy varmasti rankempia kokemuksia ja viiltelyhistoriaa vuosien tai jopa kymmenienvuosien ajalta... Täytyy siis olla kiitollinen edes jossain määrin itselle, että pystyin lopettamaan noinkin varhaisessa vaiheessa.  

Tiedän monia ihmisiä, jotka ovat viillelleet. Tärkeimpänä oma rakas ❤. Etenkin poikaystävälleni oli varmasti vaikeaa katsoa viiltelyä vierestä, sillä hän oli itse monia vuosia sitten harrastanut samaa. Samaan aikaan hän kuitenkin ymmärsi syitä, miksi viiltelen. Hän kuitenkin aina sanoi, että kannattaisi lopettaa, mutta ei varsinaisesti kieltänyt mua tekemästä niin. Olin siis se, joka päätti lopettaa viiltelyn, ei kukaan muu.

Oon pahoillani siitä, että raksu joutui mun kautta verestämään omia muistokaan viiltelystä ja sen syistä. Viiltelyni on varmasti sattunut häntä, sillä hän on joutunut vierestä katsomaan kuinka oma rakas vahingoittaa itseään saadakseen henkisen kivun katoamaan hetkeksi. Välillä hän pelkäsi koskea minuun, sillä pienikin kosketus tai puristus käteen saattoi sattua älyttömän paljon. Nyt sellaista vaaraa ei enää ole, mutta kädessä on jäljet muistuttamassa koetuista vaikeuksista. Näiden vaikeiden kokemusten seurauksena polut kädessäni alkoivat ristetä entistä tiuhempaan tahtiin.

Viiltely ei kannata, mutta en voi sitä keneltäkään kieltää. Toivon vain, että kukaan ei aloittaisi sitä hätiköidysti mietittyjen päätösten perusteella. Henkinen kipu ei katoa kuin vain hetkeksi ja usein se palaa pahempana takaisin. Parempiakin ratkaisuja on olemassa, mutta jokaisen on keksittävä ne itselleen sopivat. Ole rohkea, älä anna terän määrätä ajatuksiasi, hallitse itse elämääsi!

Mitä ajatuksia viiltelyarvet sinussa herättävät? Oletko sinä tai läheisesi kokeillut viiltelyä?

Mokkapalat

Pari päivää takaperin leivoin pellillisen mokkapaloja. Mummoni ilahtui kovasti, kun kyläilemää
mennessä toin leivonnaisia mukanani. Kyllähän nuo minullekin maittoivat, puhumattakaan veljestäni! Mokkapalat tuntuvatkin olevan sellainen kestosuosikki, josta kaikenikäiset pitävät. 

Mokkapaloja on muutenkin kiva tehdä, sillä vaiheet ovat todella yksinkertaisia ja valmistus nopeaa. Myös ne ei kokeneemmat leipojat pärjäävät varmasti! Itse tein ulkomuistista nuo mokkapalat (mokkikset) tutun ja turvallisen reseptin mukaisesti. Näitä on väsätty niin monet kerrat, että väkisinkin on jo muistettava resepti!

MOKKAPALAT (pellillinen)

Pohja

4 munaa

4 dl sokeria

5 dl vehnäjauhoja

½ dl kaakaojauhetta

3 tl leivinjauhetta

1½ dl kylmää kahvia/maitoa

175 g margariinia

Kuorrute

5 dl tomusokeria

2,5 rkl kaakaojauhetta

2,5 tl vaniljasokeria

n. 3,5 rkl kuumaa kahvia

62,5 g rasvaa

Valmistusohje

Kokoa tarvitsemasi aineet ja keittiövälineet esille. Laita uuni lämpiämään 200:n asteeseen ja asettele (mieluiten syvälle) pellille leivinpaperi. Sulata margariini (sekä keitä kahvi), jäähdytä. Sekoita kuivat aineet keskenään (sihdin avustuksella) ja vatkaa erillisessä kulhossa kananmunat sekä sokeri kuohkeaksi seokseksi. Lisää muna-sokerivaahtoon jäähtynyt margariini, kuivat aineet sekä kylmä kahvi/maito. Kaada valmis taikinaseos pellille ja kypsennä mokkapalat uunin keskitasolla n. 13-15 min.

Kuorrutteen valmistamisen voit aloittaa pohjan jäähdyttyä. Kuumenna kahvi. Sulata margariini sekä mittaa sihdin läpi tomusokeri ja kaakaojauhe, lisää vaniljasokeri. Sekoita erillisessä astiassa kaikki aineet keskenään ripeästi ja lisää tarvittaessa kahvin määrää. Kaada valmis kuorrute pohjataikinan päälle ja levitä kuorrutetta reunoja kohti, jotta kuorrutteesta tulee tasainen. Halutessa kortistele nonparelleilla.

Alkuun pelkäsin pohjan olleen turhan kauan uunissa, sillä yksi reunoista oli tummempi kuin muut. Tummemmasta kohdasta ei koitunut haittaa, sillä se maistui aivan samalta ja peittyi kuorrutteeseen! Tyhmänä ihmisenä leikkasin ”ylimääriset” reunat pois ennen kuorrutteen laittoa. Öh, (mitkä ylimääriset?). Eihän niitä tuossa vaiheessa vielä olekaan… Noh, erheeni korjaantui siten, että kuorrutteen levittämisen jälkeen vielä viimeistelin reunat.

Minulle sattui myös kömmähdys kuorrutetta lisätessä. Otin hyvältä vaikuttavan metallisen lastan käteeni ja aloitin kuorrutteen levittämisen. En tiedä mitä vikaa siinä lastassa oli, sillä homma ei toiminut sen kanssa alkuunkaan. Hennoista otteista huolimatta, pohjan päällinen tarttui lastaan kiinni nousten kuorrutteen alta sen päälle... Lopulta päädyin levittämään kuorrutetta tuiki tavallisella ruokailuveitsellä, mutta tuossa vaiheessa kuorrute oli jo niin kovettunutta, että ulkonäkö kärsi huomattavasti! Mutta kuten isä aina sanoo, suussa se kuitenkin menee rikki. Ja no, ulkonäöstä huolimatta mokkapalat maistuivat herkullisilta!

Nyt leivonta hommiin ja herkuttelemaan! Pidätkö mokkapaloista vai onko ne ehdoton nounou?

Keltainen (MakroTex-haaste)

MakroTex-haasteeseen voit osallistua Pieni Lintu nimisessä blogissa. Seuraava teema on ruskea ja kyseinen haaste pyörähtää käyntiin ensi viikolla! Haasteeseen on mahdollista osallistua sekä makro- että tavallisilla kuvilla. Ennen ensi viikon haastetta on kuitenkin vuorossa tämän viikon haaste, jonka teemana on keltainen väri.

Tällä kertaa mulla oli kamala pakkomielle saada toteuttaa haaste luontokuvilla. Monet keltaiset kasvit on jo kukkineet eikä asiaa helpottanut laiskuuteni liikkua pois kotipihalta. Loppujen lopuksi onnistuin tavoitteessani, vaikkakin muutaman kerran olisi mieli tehnyt mennä takaisin sisälle. Jälleen kerran sinnikkyys palkittiin!

 

 

Onko keltainen suosikki tai inhokkivärisi? Itse en ennen pitänyt siitä lainkaan, mutta nykyään siedän sitä etenkin lunnossa ja kukissa. Keltainen tuo myös kivaa lisää, jos sitä on pieninä määrinä sisustuksessa esim. koriste-esineiden muodossa. Eli keltainen on ihan okei, kunhan kyseistä väriä osaa käyttää ennakkoluulottomasti, mutta samalla hieman varoen.

Mikä keltainen asia on lähiaikoina kotiutunut kotiisi? 

Vai käytätkö sisustuksessa lainkaan keltaista?

Masennusta ja urheilua

Koko päivä on kulunut sängynpohjalla nukkuessa sekä makoillessa ja huonoa oloa potiessa. Ja tottahan toki rakas ystäväni masennus tuli jälleen vierailulle. Päivän saavutus on ollut ruoan valmistus (nugetit uuniin ja salaattiainesten pilkkominen) ja yhden enkun kappalesanaston kopiointi vihkoon. Hyvä minä!

Eilen sentään lähdin aamulla viiden aikaan lenkille. Kahdentoista kilsan matka tunnissa! Tosin lenkille ei olisi tullut mentyä, mikäli olisin saanut yöllä unta... Lisäksi illalla pyöräilin reilut 25km ja paluumatkalla sain kokea hyisen Suomen kesän. Matkalla poimin myös yhden geokätkön, mutta kynä oli unohtunut messistä. Niinpä rapsutin logiin puumerkkini kotiavaimella.

Sellaista siis mulle nyt kuuluu. Ei kovin erikoista, mutta huonomminkin asiat voisi olla. Kuvien laatukin on vähän mitä on, sillä ne ovat eilisiä puhelin räpsyjä. Tällä viikolla vanhemmatkin tulee kotiin, joten hieman täytyy ryhdistäytyä; siivoilla sun muuta...

Miten harjoitat kesällä kuntoasi vai otatko kesän rennommin treenaamisen suhteen?

Juhannus kuvina

 Miten juhannuksesi sujui ja mitä teit silloin?

Tortillat

Vanhempien ollessa matkoilla ei ole tullut kauheasti kokkailtua mitään erikoista. Tänään kuitenkin päätin valmistaa lauantain kunniaksi tortilloita! Kotona emme pahemmin syö tuollaista, joten nyt oli hyvä hetki tarttua tilaisuuteen. Aiemmin kyseisiä herkkuja söin ollessani kylässä poikaystäväni isoveljen ja hänen kihlattunsa luona. 

Mun mielestä tortillat on kivan erilaista ruokaa, jota voi syödä superhyvin vaikkapa just viikonloppuna tai kaveriporukalla. Täytteitä voi ottaa esille montaa eri sorttia, jotta jokainen varmasti saa mieleistänsä purtavaa. Kätevää ja helppoa, sanon minä! Parasta kuitenkin on se, että tortillat on melko terveellinen valinta - vertaa vaikkapa kaloripommina pidettyyn pitsaan tai puhumattakaan rasvassa tirisevästä burgerista!

  

Tein tortilloita ainoastaan itselle, joten täytteet oli helppo valita sen mukaan, mitä itse halusin syödä. Käytin tuollaisia Old El Pason valmistamia  Stand n' Stuff tortilloita, jotka pysyvät pystyssä itsestään. Tavallisiin tortillapohjiin verrattuna nämä on omasta mielestäni tosi näppäriä! Täytteet on helppo latoa tuonne ”veneeseen” ja tortilloiden lämmittäminen täytteineen mikrossa sujuu yksinkertaisesti.

 

Käytin täytteenä maustamatonta broilerin fileesuikaletta, cosmopolitan salaattia, kurkkua, tomaattia, paprikaa sekä majoneesia. Ensimmäiseksi otin kaikki tarvittavat aineet esille. Sen jälkeen aloin paistaa oliiviöljyssä fileesuikaleita samalla pesten ja pilkkoen muut ainekset leikkuulaudalla. Aina välillä kävin kääntelemässä pannulla broilereita maustaen ne reilulla tujauksella kurkumaa, paprikajauhetta sekä ripauksella mustapippuria. Lopuksi lisäsin tomaattisosetta fileesuikaleiden sekaan ja annoin pannun olla liedellä vielä pari minuuttia.

Tämän jälkeen ei tarvinnutkaan enää kuin täyttää tortillaveneet täytteillä. Itse kuitenkin vielä pyöräytin nämä kaikkine täytteineen mikrossa ja lisäsin majoneesin tuon jälkeen. Sitten ei kuin syömään! 

Tortillat maistuivat aivan yhtä hyviltä kuin muistinkin. Itse en pidä erityisen mausteisesta ruoasta, sillä koen ruoan helposti liian tuliseksi. Näin ollen en lisännyt tortillapaketissa mukana tulleita maustekastikkeita (Taco Sauce & Orginal Taco Seasoning Mix) lainkaan omiin tortilloihini. Uskon kastikkeiden olevan ihan hyviä perustulisen ruoan ystävälle, mutta mikäli kaipaa erityisen tulista niin nuo tuskin täyttävät vaatimustasoa. Ja sanottakoon, että mulla poltti suuta jo omien tortillojen jälkeen, mutta sillä lailla sopivasti (!).

Mutta voih… Jotenkin noista veneen mallisista tortillapohjista oli hirveän sotkuista syödä. Niissä normaaleissa tortillapohjissa täytteet pysyvät sisällä paremmin käärimisen ja taitoksien ansiosta, mutta voihan syöjässäkin toki olla vikaa. Täytettä molempiin pohjiin mahtuu miltei saman verran, mutta ensi kerralla laitan noihin veneisiin sitä vähemmän, jotten sotkisi aivan yhtä paljon kuin tänään. Aloittelijalle nämä Stand n’ Stuff tortillat on kuitenkin tosi helpot, sillä niissä pyöreissä pohjissa on oltava oikeanlainen tekniikka, jotta täytteet pysyvät sisällä. Lisäksi kätevää on se, että kastiketta halutessaan niitä ei tarvitse erikseen ostaa, sillä paketissa tulee mukana kaksi eri makua.

Masu tuli tortilloista niin täyteen, että napa lähes paukkui liitoksistaan. Aineksiakin jäi sen verran jäljelle, että huomenna pääsen nauttimaan uudestaan samaa ruokaa. Mikäs siinä, sillä näin nopeaa ja hyvän makuista päivällistä syö mielellään! ;) 

Mitkä tortillatäytteet ovat omia suosikkejasi? Entä suositko tulista ruokaa?