Vastoinkäymisiä

Raskaita, vaikeita ja hankalia asioita tapahtuu jokaisen elämässä. Ikävät asiat varisevat luokse röykkiöinä, kun niitä vähiten kaipaisi. Osa näistä on oman toiminnan seurausta, loput aavistamattomia. Riippumatta tapahtuneen syy-seuraussuhteesta jo valmiiksi herkkä mieli musertuu entisestään. Tässä merkinnässä kerron rehellisesti syitä siihen, miksi heinäkuu on ollut aavemaisen hiljainen blogin puolella.

Vanhempien ulkomaanmatka.

Vanhempani lähtivät Romaniaan kesälomamatkalle 1.7 ja he palaavat 24.7. Suomeen. On omituista olla kotona kahdestaan kaksoisveljeni kanssa. Kotona tuntuu hiukan tyhjältä, sillä kaksi henkilöä puuttuu. Ja nämä tyypit eivät ole enempää eikä vähempää kuin äiti ja isä. Kaipaan äidin ruokaa, kannustuksia, yhteistä tekemistä ja kehotuksia hoitaa kotitöitä. Kaipaan myös isän turhanpäiväisiä ruokapöytä-keskusteluja ja työpäivän jälkeisiä kuulumisia.

Ennen vanhempien lomamatkaa pohdin ikävöiväni heitä vain hiukan. Myös äitimme sanoi, että emme edes tule huomaamaan heidän poissaoloaan. Pyh… Kaikkien viime viikkoisten tapahtumien jälkeen olisin enemmän kuin iloinen, jos vanhempani olisivat kotona. Heidän lähtöaamuna heräsin hieman ennen kuutta, jotta voisin toivottaa heipat heille. Lähdettyään itkin itkemistä useita tunteja. 

Kotiin voi nyt tulla milloin tykkää ja se on vapauttavaa! Äiti ei myöskään ole valittamassa tekemättä jäänneistä askareista, mutta tämä pieni tyttö kaipaa äidin lämpöä ja läsnäoloa. Kesä on kuitenkin opettanut ja kasvattanut monella tapaa. Aina äiti tai isä ei ole lähellä, mutta silti on olemassa muitakin ihmisiä, jotka välittävät. Se on ollut hienoa huomata. 

Alkoholilla läträäminen.

 Viikonloppuni ovat kuluneet kosteissa merkeissä. Pankkitili on tyhjentynyt, sillä alkoholijuomat eivät ole ilmaisia. Lähestulkoon aina juomaseurana on poikaystävä, joka ikänsä puolesta voi hankkia juomia. Olen huomannut, että me molemmat tartumme vaikeiden aikojen kohdatessa herkemmin pulloon. Tapa on huono, sillä suru ei katoa, vaikka alkoholia kurkusta alas kaataisikin. Näin ongelmat vain kasaantuvat ja aiheuttavat enemmän harmia. Alkoholi. Ei ratkaise! Ongelmia...

Samana viikonloppuna, kun vanhempani lähtivät lomalle, menin tapaamaan poikaystävääni. Lähdin Vantaalle lauantaina ja tarkoituksena oli palata kotiin vielä samana iltana. Sattuneista syistä palasin kotiin vasta maanantai iltana. Luojan kiitos, että äiti ei ollut kotona!

Kännisekoilujen seurauksena on ärsytetty ihmisiä, valvotettu viattomia ihmispoloja, laitettu spaddu huuleen useamman kerran ja kärsitty äärettömän kamalasta krapulasta. Yön kulusta ei ole mitään muistikuvia ja aamulla on herätty sohvalta ihmetellen, miksi mä tässä olen. Ikäviä välikohtauksiakin on sattunut.  Viimeisin viime viikonloppuna viinan siivittämänä. Tuolloin chillailu päättyi tietyistä julkaisukelvottomista syistä. Kaikki paikalla olleet henkilöt kokivat dramaattisia käänteitä, mutta aamun valjetessa erinäisten osapuolten välille oli syntynyt sopu. Esim. muistona minulle jäi monta kivuliasta ruumiin osaa, mustelmia sekä tapahtumakuvat, jotka eivät heti unohdu.

Ajattelin, että hetkeen ei välttämättä tarvitsisi nauttia alkoholia. Monesti kohtuukäyttö unohtuu ja tulee lipitettyä turhan paljon. Muutama lonkero ja kalja jäi viimeksi juomatta, mutta kyllähän ne säilyvät. Ei se alkoholi kuitenkaan niin ihmeellinen asia ole, että siihen joka viikko olisi tutustuttava. Huolestuttavaa onkin, että muuan Sorsa sanoi, ettei ihmettele, mikäli jonain päivänä meistä tulisi alkoholisteja. Toivottavasti tuota ei tapahdu...

Jälkiehkäisyyn turvautuminen.

Tuskin on kovin hämmästyttävää, että nuorella pariskunnalla on seksielämää. Eräänä sunnuntaina halut veivät mennessään eikä kumpikaan tullut miettineeksi ehkäisyä. Niinpä kävi hieman hassusti; tavaraa tuli mieheltä ulos ja se päätyi sisääni. Muutaman tunnin kuluttua tsekkasin kalenterin ja kauhistuin, ovulaation ajankohta olisi näillä näppäimillä!

Molemmat tiedämme toimineemme holtittomasti. Ehkäisyn käyttämättä jättäminen ei ole viisasta: vauvan hankinta ei ole ajankohtaista eikä itselläkään erityistä hinkua ole tulla äidiksi näin nuorena. Molempien elämä on sekavaa eikä rahatilannekaan ole paras mahdollinen lapsen saantia ajatellen. Harkinnan jälkeen päädyimme apteekkiin hankkimaan NorLevo jälkiehkäisytabletin.

Lääke täytyi pyytää apteekin henkilökunnalta. Henkilökunta suhtautui tilanteeseen hyvin ja he ohjeistivat lääkkeen käytössä. Samalla meille sanottiin, että kannattaa miettiä jotakin pysyvämpää ehkäisymenetelmää. En halua sotkea luonnollista hormonitoimintaani, joten käytämme hormonitonta ehkäisyä. Käyttämämme kortsun huono puoli on että se voi ”unohtua” kiihkeämmässä tilanteessa niin kuin meillekin kävi.

Kuumotin lääkkeen ottamista miltei kaksi päivää! Minua pelotti odotettavissa olevat oireet ja ajatus mahdollisesta lapsesta kummitteli mieleni sopukoissa. Oloni oli oksettava, mutta tahdonvoimalla sain pidettyä tabletin sisuksissani vaadittavat kolme tuntia. Seuraavat kolme päivää olin lähinnä vuodepotilaan asemassa. Niin fyysinen kuin psyykkinen vointi oli huono. En toivo kellekään yhtä ”lieviä” oireita tuosta tabletista kuin mitä minä sain. Pikkuhiljaa kunto kuitenkin koheni entiselleen!

Papan kuolema.

Suru-uutinen kantautui korviini sunnuntaina. Pappa nukkui pois sydäninfarktin jälkeisen aivoinfarktin seurauksena. Tapahtunutta on vaikea käsittää, enkä ole sitä vieläkään oikein ymmärtänyt. Pappa on poissa, enkä tapaa häntä enää koskaan(!). Isällä ei ole enää isää eikä mummilla enää aviomiestä, jonka rinnalla hän kulki kunnioitettavat 54 vuotta. Sitten matka päättyi, yllättäen… 

Pappani ei ollut aiemmin mitenkään sairastellut, joten kukaan ei osannut aavistaa, että tämä kesä tulisi olemaan hänen viimeisensä. Menetyksestä vielä vaikeamman tekee se, että pappa oli hyvin läheinen. Mummon kanssa he asuivat vain reilun kuuden kilometrin päässä kodistamme ja pienenäkin olimme usein heidän hoidossaan.

Suru pusertaa ruumista kasaan. On vaikeaa taistella sitä vastaan, mutta elämää on tästä huolimatta jatkettava. Mummosta on pidettävä huolta ja oltava tukena. Suru on läsnä kaiken aikaa, mutta puuhastelu vie usein ajatukset muualle ja näin on helpompi olla. Suru on kuitenkin jossain vaiheessa surettava, jotta ajatukset edes jollain tasoa muuttuisivat paremmaksi.

Olo on rikkinäinen. Päivät kuluvat mutkikkaita asioita pohdiskellessa eikä voimat oikein riitä muuhun. Fiilis on jotenkin turvaton ja huolimatta ympärillä olevista ihmisitä olen yksinäinen. Raskaan olon seurauksena pyörittelen päässäni itsetuhoisia ajatuksia. Masennus ja ahdistus ovat tuttuja vieraita. Väsymys painaa silmäluomia. Kaiken lisäksi poikaystäväni sanoi, että kohta mun oikeasti pitäisi mennä takaisin osastolle, sillä olen vaaraksi itselleni…

Kesän piti olla paras koskaan. Miten kävi? Päinvastoin. Unelmieni kesä on muuttunut pahimmaksi painajaisekseni ja elämän ilo vähenee vähitellen entisestään. Toivottavasti vastoinkäymiset olivat tässä – en jaksa yhtäkään enempää.

Millaisia vastoinkäymisiä olet kesän aikana kohdannut? Millä tavoin selvisit niistä?