Viime aikoina olen ollut masentunut ja alakuloinen. Mikään
ei kiinnosta paitsi sängyn pohjalla lojuminen. Asioita ei saa hoidetuksi ja
elämä junnaa paikoillaan. Ylppäreihin pitäisi lukea, mutta ei ole tarpeeksi
tahdonvoimaa avata kirjoja. Psykiatrista sairaanhoitajaa olen nähnyt viimeksi
kesäkuussa ennen juhannusta ja ensi kerran vasta koulujen alkaessa.
Mielenkiintoista, sillä mua on ohjeistettu, että siellä pitäisi käydä 1-2
viikon välein.
En ymmärrä kiusaamista. Miksi aiheuttaa
tarkoituksella pahaa mieltä? Olen kokenut ala-asteesta lähtien koulukiusaamista
ja voin sanoa, että se on kaikkea muuta kuin mukavaa! Itsetunto on jossain ruohonkorsien
tasolla ja koulutovereiden kohtaaminen vapaa-ajalla pelottaa. Persoonallinen
ote ja valtavirrasta poikkeaminen poikivat parhaimmillaan hyviä tyyppejä
ympärille, mutta omaperäisyys ei kuitenkaan oikeuta kiusaamiseen.
Seuraavaksi ajattelin mennä suihkuun ja valmistautua tulevaan koitokseen. Riitelin aiemmin tänään poikaystäväni kanssa, sillä hänen jatkuva myöhästelynsä ärsyttää minua. Tämän seurauksena sanoinkin hänelle, ettei meidän tarvitse tänään nähdä lainkaan. Rauhoituttuani kuitenkin tajusin, että loukkasin häntä pahasti. Siispä ajattelin yllättää hänet kotioveltansa.
En osaa päättää koskaan mitä pukisin päälle. Vaatteita
löytyy joka lähtöön, mutta monesti tulee lopulta pukeuduttua niihin lemppari
asuihin. Vaatekaappini notkuu mekkojen painosta, mutta arkailen vetää niitä
ylleni. Perusasuni onkin farkut ja pitkähihainen pusero, sillä asun
käytännöllisyyden lisäksi viiltelyarvet peittyvät.
Muistan ikuisesti vanhojentanssi päivän. Puntaroin pitkään
osallistunko tansseihin vai en. Alkuun harjoituksiin meneminen pelotti, mutta
keskusteltuani asiasta opettajan kanssa rohkaistuin hänen kannustavista
sanoistaan. Yhden päivän aikana tanssittiin kolmet eri tanssit, välissä käytiin
syömässä paikallisessa ravintolassa ja päivän kruunasi wanhojen jatkot.
Päivän paras juttu oli nähdä mummon kasvoilla ilon
pilkahduksia. Katselimme toiveestani valokuva-albumeita. Vuosien varsilta
kertyneissä kuvissa oli maisemia, ihmisiä ja jos jonkinlaista rakennusta. Haa,
tunnistinpa itsenikin lukuisista otoksista. Kyyneleissä oli kuitenkin
pidättelemistä, kun erään kuvan kohdalla mummo otti sen käsiinsä ja antoi sille
suukon selvästi liikutuksen vallassa. Kuvassa oli hänen viisi päivää sitten
menehtynyt aviomiehensä.
Noloa myöntää, mutta pelkään pimeää. Pelko on kulkenut mukana
lapsuudesta asti ja muistankin, kuinka pimeällä en uskaltanut koskaan liikkua
talon päätysivua kauemmaksi. En pidä ajatuksesta, että en hahmota kaikkea mitä
ympärillä tapahtuu. Vainoharhaisuuteni muistaen tämä pimeän pelko ei todellakaan
ole mikään leikin asia. Puun takanahan voi olla piilossa roisto tai metsässä
kulkea villieläimiä, jotka hyökkäävät tyttöparan kimppuun ja pistävät tämän
poskeen!
Viikko sitten makasin sängynpohjalla kirotessa
jälkiehkäisytabletista seuranneita oireita. Vatsaa turvotti ja siihen
sattui, jatkuvasti oli fiilis että voisi oksentaa eikä ruoka maistunut. Noustessa
seisomaan alkoi huimata ja päähän jyskytti niin perkeleesti. Vierailevana
tähtenä seuraani liittyi myös kuume ja näin paketti alkoi hipomaan
täydellisyyttä. Mainio lääke johon en haluaisi joutua turvautumaan enää
koskaan!
Kaikista pahinta on välinpitämättömyys. Nyky-yhteiskunnassa
välinpitämättömyys tuntuu olevan enemmän sääntö kuin poikkeus. Usein
laitapuolenkulkijoiden avuntarvetta väheksytään ja toisaalla kukkahattutädit
hyysäävät lapsia ylisuojelevalla otteella. Autetuksi tuleminen naksauttaa
päässä moodin, jonka seurauksena haluaa antaa jonkun muun kokea saman. Pave Maijasta lainatakseni - ”jokainen
joka apua saa sitä joskus tajuu myös antaa.”
Salainen taitoni on sotkeminen. Jostakin kumman
syystä mun huone on aina kamalan sotkuinen. Päivällä huone on jo kuin
pyörremyrskyn jäljiltä, mikäli olen illalla siivonnut. Asiaa ei yhtään auta
äidin tiukka linja siisteydessä. Millaisessakohan kunnossa oma kämppä tulee
sitten aikoinaan olemaan (?)…
Jos saisin yhden
toiveen se olisi seksuaalivähemmistöjen
tasa-arvo. Seksuaalinen suuntautuminen ei ole valinta vaan kohtalo. Tämän
takia en ymmärrä ahdasmielisiä ihmisiä, joiden mielestä rakkaus ja rakastaminen
on vain tietyn ihmisjoukon etuoikeus. Asia
koskettaa minua henkilökohtaisesti, sillä olen bi-seksuaali. Mielestäni
kaikilla on oikeus rakastaa toista suuntautumisestaan huolimatta ja elää
turvallisesti parisuhteessa haluamansa henkilön kanssa.
Minulla on
pakkomielle hankkia huiveja sekä
kaulaliinoja. Multa löytyy niitä kymmenittäin, mutta kuten arvata saattaa,
pääosin käytössä on just ne tietyt lempparit. Ulos en voi edes kuvitella
meneväni takin kanssa ilman huivia edes kesällä tai heti on jotenkin kamalan
alaston olo. Huivit ja kaulaliinat vaan sattuu olemaan niin helppoja
asusteita ja vieläpä extra mukavia!
Söin tänään mummon valmistamaa kanaa ja keitettyjä
perunoita. Vanhempien poissa ollessa vatsalaukkuun ei ole tainnut
päätyäkkään kuin ainoastaan kanaa tai broileria. En erityisemmin pidä punaisesta
lihasta ja sehän on epäterveellistäkin. Kana sentään maistuu hyvältä ja on
lihavaihtoehdoista yksi terveellisimmistä. Syökää kanaa!
Ärsyttävintä on kuunnella vanhempien riitelyä. Riitely
on ihan okei, jos sitä tapahtuu silloin tällöin. Päivittäiseksi rutiiniksi
muuttuessaan se ei ole kellekään mukavaa. Etenkin jos desipelit ovat usein
siellä toisessa ääripäässä tulee miettineeksi ikäviä juttuja. Usein vanhempien
riitelyn seurauksena makaan sängyssä silmät kosteina, pakokauhun väristellessä
ruumista.
Tekisi mieli kömpiä poikaystävän viereen sängylle sekä
halailla ja pusutella häntä. Asumme
toisistamme reilun 40 kilometrin päässä, joten yhteistä aikaa ei ole liikaa.
Usein vietämme koko viikonlopun yhdessä, mutta tavoitteena monesti on nähdä
myös keskellä viikkoa. ”Etäsuhteen” hyviä puolia on se, että yhdessä ollessa
tulee keskityttyä enemmän kumppaniin eikä esim. turhanpäiväisiin
tkiukutteluihin.
Minusta on söpöä nähdä lapsia leikkimässä puistossa. Olen
todella lapsirakas ja sydämeni läikehtii ilosta kohdatessani pikkuihmisiä. Unelmoin
perheestä ja tusinasta lapsia (lukumäärää ei olla vielä lyöty lukkoon). Näillä
näkymin perheenlisäystä ei ole ainakaan muutamaan vuoteen odotettavissa.
Hävetti luulla, että kirahvit elävät Australiassa. Piiloblondiko?
Ehei, ihan brune vaan. Kirahvit on sellaisia persoonallisen näköisiä eläimiä ja
haaveena olisi nähdä kyseinen elukka aidossa elinympäristössään. Siihen asti
kirahvimatto ja -pehmolelu saavat riittää korvikkeina.
Olenko ainoa jonka
mielestä pitsaa voi syödä ainoastaan
silloin, jos täytteenä on kinkku, ananas ja juusto? En muista
olisinko koskaan syönyt pitsaa muun makuisena, mutta miksi mennä vaihtamaan
hyväksi todettua vaihtoehtoa johonkin (luultavasti) huonompaan. Jopa
poikaystäväni toissapäivänä totesi, että on ollut kiva oppia musta uusia
asioita. Kysyessäni mitä hän tarkoitti, nousi tämä pitsa asia esille! Useinhan
se menee niin, että nippelitieto nousee ohi muiden tärkeämpien faktojen, eikö
niin?
Mikä on ollut sun päivän paras juttu ja mitkä asiat saa huonoimmallakin hetkellä hymyilyttämään?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti